SE MITÄ EI KOSKAAN SANOTA
Avaan hitaasti silmäni
aurinko on korkealla
häikäisee ikkunasta
eilisillan lääkecocktail
vaimentaa
mutta silti havahdun
painajaiseen
olet hereillä
istut vieressäni
palaan siihen
mahdoton tapahtui
ihanin ja kamalin
olen myyttinen Sisyfos
järjettömässä tehtävässä
kapuan vuorenrinnettä
sinä siinä harteillani
rytmihäiriöissä
liiallisista aineista
itsetuhoisuudesta
"vitun hullu"
ja se kuulosti siltä
kuin rakastaisit minua
Laura Palmer
kaunis ja synkkä
kuoleman soundtrack
meidän taustalla
kun tanssimme
kaunista valetta
tukevasti humaltuneena
pelaamme jalkapalloa
olohuoneessa
ihanaa hulluttelua
kuten nuoruudessa
sen piti olla elämämme kesä
se vain
että tiedän
että olet sairas
tavalla joka piiloutuu
joka käänteessä
kun olen sen juuri näkemäisilläni
vajoan joka hetki
syvemmälle maailmaasi
kamppailemme sängylläsi
riistän lääkkeet kädestäsi
lapselta jolta ei saanut viedä mitään
kun liian varhain
vietiin tärkein
palaan siihen
kun juokset perässäni takapihan nurmikolla
torjun ja väistelen lyöntejäsi
pienen lapsen kiukkua
aikuisen naisen kehossa
palaan siihen
miten järjettömästi sinuun rakastuin
täytit kaikki haaveeni kerralla
syöksyimme paraatin keskelle
juhla viimeiselle mahdollisuudelle
rakastua päättömästi
verenpunaisten lippujen liehuessa
suutelin sinua
järki samentuneena
siitä kaikesta sokaistuneena
hurmoksessa
lopultakin
saan tällaisen kokea
istun yöllä pimeässä talossa
yksin sohvalla
väkivallan historia
katselen lumihiutaleiden
äänetöntä leijailua nurmikolle
suojelen sinua kaikelta siltä
tutkin jälkiä lumessa
elän todellisuuttasi
ja harhaasi samanaikaisesti
pelkään
mutta siihen ei ole aikaa
seisot patsaana ovensuussa
katatonisena virheistäni
kerrot myöhemmin
se on nyansseissa
nyt sen tiedän
virheeni oli
etten saanut sinua ehjäksi
ymmärsin sen vasta salissa
jossa väärintekemiset punnitaan
tästä ei voisi tehdä uskottavaa elokuvaa
kuunnellessa itseäni
kertomassa koko kauheuden
sanasta sanaan
kuuntelen
sinun valeitasi
rakkautta omiin tarinoihisi
sananrakastaja
kaikki se hulluus
siihenkö rakastuin lopulta
meidän piti kirjoittaa jotain yhdessä
yhteinen kasvutarina
lähdin viimein
yksin sitä kirjoittamaan
kasvutarina helvetistä
kävelen viimeistä kertaa
nurmikon poikki
haaveilin tanssista
kesäisessä yössä
tähtitaivaan alla
selittämättömästä
yhteydestä
taistelin vimmaisesti
hetkistä joissa lopultakin
kaikki on hyvin
suljen sinut syliini
saamme molemmat levätä
elämän puolimatkassa
naiivi kun olin
en odottanut
selviytymistaistelua
sain kylläkin
selittämättömän
sinut
pirstaleisen mielesi
vaurioituneen sydämesi
rikkirevityn sielusi
loittonen sinusta
hetki hetkeltä
viikko viikolta
kuukausi kuukaudelta
laskeudun vihdoin
vuoreltamme
jäit jonnekin
pilvien yläpuolelle
laskin sinut harteiltani
usvaan kätkeytyy
se mitä ei koskaan sanota
nyt sen ymmärrän
kuka ikinä
sinä olitkaan
sitä
en tule koskaan tietämään
vastinparini
varjoista
mene rauhassa
toivon että löydät
lohdun.
TAIVAANVALO
Sylikkäin lopultakin
koko elämäni
sinua etsin
ensiparkaisusta lähtien
hamusin sinua lähelleni
vaikken vielä nähnyt eteeni
sinä juoksit tiellä
isääsi kiinni
matkojen päästä
omenavarkaisiin
liidit läpi pihojen
poliiseja karussa
villinä ja vapaana
luonnonvoima
jota kukaan ei tulisi kahlitsemaan
moni yritti
löysi itsensä
maasta palasina
satojen kilometrien päässä
roikuin pää alaspäin puussa
kurkotellen
kauimmissa oksissa kasvaneita
mehukkaimpia omenia
aina oli ponnistettava pidemmälle
kuin muut
sinä sen tiesit
ja silti rakastat
kilpailijoitasi
mykistyn
ja ajattelen
että miten sain tämän osan
sinun puolellasi
ja miksi
kuulaan iltataivaan
tuoksuessa
odotusta
elämää
ja toivoa
välähdyksiä tulevaisuudesta
joutuisimme käymään pitkän tien
rakkaani
ennen kuin lopulta
helpottaa
vapauduit sylissäni
ja hengitit minuun taivaasi
pystyin vaivoin katselemaan
henkeä haukkoen
olet kauneinta
olet suurinta
olet lumous
ja satu
silti totta
käperryt lopuksi
minuun
viimeiset tahdit
silti ensimmäiset
joista pauhu
vasta alkaa
ihanuutesi sinfonia
sanot meidän leikkiessä
kuin lapset
turpa kiinni
rakkaudella
ja ajattelen että
voisin kuolla tähän paikkaan
onnellisena
kaiken saaneena
ja antaneena
illalla kiedot
minut
lohtuusi
valtamereesi
itken
sisälleni piilottamat
kyyneleet
lapsesta asti
vasta kanssasi
se on mahdollista
syntymälahjasi
vastaansanomaton lempeys
itke vaan
ja olin vapaa
juoksusta
möykystä mahassa
lapsena
kun olin tehnyt väärin
toiselle ihmiselle
vajosin
tuoksuusi
vilpittömiin
rakastaviin silmiisi
ei hätää
en tiedä miten olla
kun aikuinen mieskin
saa sen kuulla
mietin
miten yksin
taistelit taistelusi
nauroit naurusi
nuoruuden raikuvat
pitelemättömät kännit
silti yhdessä
uljaassa jengissä
Päijänteen rannalla
luonnonrakastaja
kauneudenkaipaaja
hiljeni suuren edessä
muiden meuhkatessa
uni kiskoo minut
yöhön jolloin
sain sinusta tiedon
kylpyhuoneen lattialla
poskessa painauma lattiakaakeleista
lakanoiden
pyyhemyttyjen
keskeltä
katson kun
seinälle kajastaa
taivaanvalo
ja tunnen
sinun lähestyvän
olet
jossain lähelläni
lähes puoli vuosisataa
vaadittiin
tällä kertaa
ikuisuuden poluilla
katseeni pysähtyy kuvaasi
jossa olet
siskoni
ystäväni
rakastajani
ilkikurinen viestisi
on heti selvää
tapaamme tutun tien päässä
puolimatkassa
omenapuiden alla
multaa kynsiemme alla
polvet naarmuilla
olet tikahtua nauruusi
vihdoin
on alkanut matka
kotiin
FILMINAUHA
Keinun valintojeni kehdossa
rannalla lojuu
runneltu itseluottamus
hulluus vedenrajassa
paskat päätökset
kovana muhkurana
pääni alla
varpaat peitän piiloon
tilanteilla joissa kiduin
aivan liian pitkään
vedän ylemmäs tilkkutäkkiä
joka on punottu
kompuroiduista poluista
mielen labyrinteistä
laastarisuhteista
lapsellisista toiveista
ota se seikkailuna
mutta siihen sisältyy
ajatus kodista
sylistä jossa herätä
turvasta jossa pelätä
johon palataan
lopuksi
entä jos sitä ei ole
voiko silloin seikkailla
vai ainoastaan selviytyä
palelen luitani myöden
joten pistän päähäni
häpeällisten tekojen myssyn
vihdoin lämmittää
kunhan sitä ei ajattele
hätkähdän melua
mielenvartija imuroi mustaa liejua
joka on valunut sisimmästäni
sotkenut veden sameaksi
mikä osuus muka tästä
kestää päivänvalon
hänen kysyvä katseensa
kuolema katsoo minua
siinä vieressä
ajattomilla silmillään
potkii kiviä
sinulle en kerro aikaasi
sinulle tarjoilen nyt vain tämän
kuoleman elämässä
tässä hetkessä
se toistaiseksi
riittäköön
kuljetan raskasta ruhoani
läpi hyökyjen
veto vedolta
siellä uupumus
punnitsee asioita viimeiseen asti
sota sopertaa
aalloissa jotakin
raiskatulle luontoäidille
globaalista merkityskriisistä
väsymys tilittää
tuulessa etäiselle puolisolleen
toivottomuudelle
riittämättömyys
kaappaa kaikki syliinsä
ja vajoamme yhdessä
meren sysimustaan syliin
hetki pimeydessä
on rauhaa
kuin lapsena
kovaa juostessa
kädet siipinä
liidän yhdessä
kuoleman kanssa
katulamppujen yllä
lapsesta asti
kaupungeissa
kylissä
öisillä kaduilla
katselen lapsuutemme
onnellisia hetkiä
ikkunoiden takana
lämpöä ja valoa
metakkaa
ja kiljahduksia
juoksua pöydän ympäri
vallatonta naurua
iloisia kaakaoposkia
pullantuoksua
filminauha
johdattaa pintaan
lepattaa hiekalla
kiemurtelee pitkin rantaa
kallioon on kaiverrettu
meri on rauha
nyt se on minussa
VIIMEISEN PUUN VARJOSSA
Taivaanrannassa räjähtelee
apokalyptinen maailmanloppu
saavuttaa minua
ajan urheasti ilmastointi suljettuna
sähköautoani
säästääkseni kuluissa
kuulen korvissani kuinka
etulinjassa kuolevat
itkevät ja huutavat äitiään
useimmat äitiään
niin sanovat
osasivatko kaivata aiemmin
pohdin
ilmassa sataa tuhkaa
kun matkani katkeaa
nokiseen maastoon
ajelehdin merellä
ja kiroan ostopäätöstä
takertuneena hiljalleen vuotavaan
halpatuotannolla tuotettuun
lasten uimaleluun
taivas tummenee savusta ja tuhkasta
on vaikeaa enää nähdä ympärilleen
konttaan rantavedessä
vihdoin tunnen eläväni
käännän katseeni hiekkaan
jossa seisoo
räjähtämätön ohjus
naapurin lähettämät terveiset
sen kyljessä
tämän maailman pedoille
mikä sattuma
räjähdän valtavaan nauruun
joka ei ota loppuakseen
koska naapuri oli maalauttanut
ohjukseen terveiset
fontilla joka ei ole ollut enää vuosiin muodissa
tuon on oltava jollain lailla rikos
huomaan ajattelevani
puu katsoo lempeästi
yläpuoleltani
sinun kykysi riittivät tähän
sinussa ei ole sankaruutta
puu halaa minua
kun ympärilläni maailma palaa
väheksyit aina puunhalaajia
ei se mitään
harvoissa on
todellista sankaruutta
tämä on ihan hyvä suoritus
josta voit vielä ottaa kuvan
mihinkään et sitä kuitenkaan enää voi jakaa
paljon jo kerkesitkin
väistellä
hetkiä joissa merkitykset
olivat vain muutaman
syvän hengenvedon päässä
sen sijaan
keskityit täyttämään
aukkoa sisälläsi
etkä löytänyt ulos
juoksultasi
se laajeni
lopulta
mustaksi aukoksi
joka nyt nielee maailmamme
tuuli puhaltaa raivokkaasti
painaa minua vasten puunrunkoa
tuli sammuu horisontissa
myös sisältäni
jäljellä on vain höyryävä meri
saari
puu
ja minä
olen lopen uupunut
puu laulaa minulle
tuulen tahdissa
rauhoittavinta säveltä
mitä olen ikinä kuullut
samalla laskien
raskaat oksansa
ja nostaa minut korkeuksiin
nukahdan siihen
siinä on hyvä
herään perhosena taivaalta
lennän keskellä vehreyttä
sisälläni rauha ja ymmärrys
hengitykseni levollinen tahti
yhtyy meren rytmiin
joka tanssii allani
kauniisti kuin rakastajan keho
puolelta toiselle
joku taputtaa siipeeni
toistuvasti
avaan silmäni
hahmo takanani jonossa
katsoo minuun huolestuneena
kysyy mielipidettäni
johonkin käsittämättömään
jolla ei ole enää minulle merkitystä
olen piirtänyt viihdehelvetin
ilmoittautumislomakkeeseen
ainoastaan tuon puun
jonka näytän muille
tyhjyyden täyttäjille
ei ole muuta sanottavaa
karistan tuhkat harteiltani
levitän siipeni
ja lennän avoimesta ikkunasta
aurinkoon
LASTENRINNE
Katselen täysikuun nousevan raskaana
punertavan pilviverhon sisään
se tekee sen ihailtavalla varmuudella
lupaa pyytämättä
lasketteletko jälleen alas loivimmat rinteet
käyt kaakaolla ja ajat jalat raukeina kotiin
unelmat mäsähtelevät moottoritiellä
auton tuulilasiin
lopulta pyyhkijät hajoavat
hiljennän vauhtia
pimeydessä kelluvat tähdet
valaisevat kaarretta
kohti kauempana
loistavaa hotellin valokylttiä
yön tumma hahmo seisoo vaiti kuistilla
uhkaavana kuin hyökyaalto
vaatii muutosta
lähtikö se pienestä viattomasta laineesta
vai maailmasta joka on tulessa
jossa tehdään niin julmia ja hävettäviä asioita
ettei niistä voi lapsille kertoa
kokoushuoneessa muotoillaan
pöydällä juoksentelevista
peukalon kokoisista diktaattoreista
uutta tulevaisuuden maailmaa
katselemme konsultin suoritusta
hän on selvästi harjoitellut
uusi tulokas oksentaa
konsultin kuvailemaan rajapintaan
muut kakovat vieressä
valehtelemme sujuvasti
saimme kaikki tästä jotain
jatkoa ajatellen
konsultti sanoo olevansa iloinen
siitä että jaksamme valehdella hänelle
hän lupaa opetella ensi kerraksi
paljon lisää termejä joiden sisältö
jää jatkossakin suurimmalle osalle
mysteeriksi
pöydältä valuu konkretia
konsultti hymyilee poistuessaan ovesta
lupaa laskuttaa käyntinsä tuplahinnalla
kiitämme häntä koko tiimillä
ainut eloonjäänyt diktaattori
huutaa keskellä pöytää nyrkkiään puiden
palkkion olevan sikamainen
katsomme häntä paheksuen
hän ymmärtää
ainut sika
on hän itse
aamupalalla uudistusmieli näkyy
johtajan harjoitelluissa hymyissä
retrohenkisissä hiihtoasuissa
rinneradiosta kaikuu: ”I wanna know what love is..”
ja silloin se tapahtuu
kaatuminen lasten rinteessä
täydellinen kyvyttömyys jatkaa laskua
nyt sen tajuan
mies ajattelee
maatessaan rinteessä
häpeä on kuulemma hyvä tunne
ja sitä kohden kannattaa mennä
kuulemma eräs näyttelijäkin sanoi kerran niin
minun häpeäni
sitä ei minulta kukaan vie pois
moottorikelkan pärinä kantautuu alempaa
pian miestä kuljetetaan kohti ensiapupistettä
kuski huutaa ajaessaan megafoniin
ettei tuollaisia kappaleita
voi täällä soittaa
koko terassihan on teitä täynnä
samanlaisia varman päälle laskijoita
partasuinen mies terassilla itkee hiljaa tuolissaan
tyylitietoinen nainen vieressä nauraa hysteerisesti
sokerinen suu auki
kaakaon valuessa pitkin monoja
kunnes hiljenee
ymmärtäessään tilanteen vakavuuden
nainen nappaa salamannopeasti kuvan
nyyhkivä mies kainalossaan
illalla hotellin tanssilattialla
rinteessä kaatunut mies
kohtaa luonnonvoiman
se katse
pidätelty himo ja ihailu
keho unohti hengittämisen minuutiksi
tuossa ajassa mies muutti koko elämänsä
unelmat
asuinpaikan
tapansa kävellä
puhua ja olla ihmisten seurassa
vannoi itselleen
valitsevansa jatkossa
oikean kokoiset monot
itsevarmasti
aina varmuudeksi se isompi koko
mies ajatteli
miksi vähätellä itseään
tässäkin
siksikö ettei vain tule sanomista
häpeä ei ole enää minun kotini
kotini on korkeuksissa
siellä minne muut eivät yllä
minne vain minulla on avain
unieni säkenöivään linnaan huipulla
pääsy
vain sellaisella
tyylikkäällä pujottelijalla
kuin minä
herään koirani vierestä
se kehottaa minua menemään aamupalalle
ja siistiytymään
katsoo säälien
tiedän sanomattakin
mitä on tehtävä
varoittamatta koirani
kuiskaa läheltä
kusiessaan kokolattiamatolle
vittumainen luonne kun on
se jää kaikumaan huoneisiin
seuraa portaille
välkkyy hotellin valokyltissä
”Älä anna sen karata”
REITTISUUNNITTELIJA
Grillipaikalla istuu murhanhimoinen pariskunta
niin synkkinä että perhemurha
tuntuu vain ajan kysymykseltä
kunnes toinen murahtaa
kysyy toiselta jotakin
tarjoaa omastaan
ja ymmärrän että kyse onkin rakkaudesta
näillä leveyspiireillä
ei viitsitä turhaan ilakoida
varmaankin suhteen alussa
oli hassuttelua
kepeää leikittelyä
niin että ulkopuoliset voivat pahoin
loppuikohan se rahahuoliin
toisen erikoiseen tapaan
mutristaa huulia kohti nenää
kesken lauseen
viilattujen somepostausten tekoon
vai siihen että toinen
kuulosti yhtäkkiä
nukkuessaan villieläimeltä
heidän takanaan avautuu pelto
seison siellä
pellon laidassa
hylätyn mattotelineen luona
keskitän kaiken jäljellä olevan energiani
viimeisiin iskuihin
jotta saunan lauteet ja kylmä olut
toisivat hetkellisen vapautuksen
asioiden tilasta
lyön voimalla
toiveikkaana
mutta juuri kun luulen että minulla on
pienen pieni ote
edes tästä matosta
naapuri huutaa minulle kauempaa
järveltä
jotakin joka lamauttaa
yskivän toivogeneraattorini lopullisesti
sinkauttaen viimeiset kipinät kohti stratosfääriä
”Anna sille kunnon kyydit!”
point of no return
vilahtaa silmieni ohitse
miten hulluutta voikaan kaivata
riemusta seinään heitettyjä
täysiä oluttuoppeja
hassuja hattuja
ja golfia kattohuoneistossa
burleski-taiteilijan manikyyriä
mystistä katsetta
ja L.A.-tarinoita
hyppyä viidakkojokeen
uimataidottoman intialaismiehen kanssa
Euroopan kiihkeitä katuja illalla
pakoa striptease baarista
nyt hymisen hiljaa lenkkipolulla
lauluja joissa arjen sankarit
kohoavat taivaalle
välillä näen miten ne ilkkuvat sieltä
koska en reittisuunnittele
nämä saatanan verbit
poukkoilen ja harhailen poluilla
juoksen koska olen vastuullinen
ajattelen rasva-arvojani
hyviä asuinalueita
kokonaisuuden kannalta
järkevää sykliä
harrastaa seksiä
terveyssyistä
se on parisuhteen liima
sanovat
kai väsyneenäkin voi rakastaa
kunhan molemmat pääsevät maaliin
sekin on kai lopulta kiinni
vain hyvästä
reittisuunnittelusta
juoksen pururadalta hissiin
mies kävi kimppuuni portaikossa
itkit lopulta kun pidin sinua kiinni sylissäni yritin lohduttaa
poliisi nosti sinut otteestani
kuten varmaan isäsikin
aivan liian monta kertaa
vailla myötätuntoa
kun olit tehnyt jotakin ymmärtämättömyyttäsi
se satuttaa aina eniten
kun kaikki kovikset
olivat isättömiä poikia
naisten kohtaloita
en pysty edes ajattelemaan
mutta minä uskon rakkauteen
ja hyvään vaikka väkisin
uskoani koetellaan pukuhuoneessa
kun vieressäni
partaveden tuoksuinen mies
irrottaa helvetin kallista kelloaan
ranteestaan
ylimielinen hymy yllään
miten se voikaan sinua inhottaa
yksinkertaisen kohteliaisuuden edessä
että joku kehtaa yrittää
asettua samalle tasolle
epävarmuutesi näkyy
sinäkin murenet muiden tapaan
kiipeät hätääsi vaatekaapin päälle
autan sinua ponnistamaan
työnnän sinua ylöspäin
teknisistä urheilushortseistasi
lähtiessäni seinillä kiipeilee
pukuhuoneellinen
partaveden tuoksuisia
kellottomia
reittisuunnittelijoita
KYMMENEN METRIÄ
Uskon, että saattaa tulla päivä
jolloin unohdan nimeni
mutten sitä miten
sinä sanoit
kymmenen metriä
vaikka matkamme oli kilometrejä
se on kuoppana sisälläni
jonka pohjalla murrun
yhä uudelleen
ja josta nousen aina vahvempana
kuin ennen
Sinä vahva ihmisen alku
jaksoit kannustaa tuolla tavalla
se miten osasit
pystyit
ja tiesit
vaikket itse lopulta
vuosia myöhemmin jaksanutkaan
tai ehkä kuitenkin
se oli aivan älyttömän
paljon jaksettu
uskon, että jokin sinua kantoi
sinun viimeiset
kymmenen metriä
ja sinulle syntyi lapsi jota et kerinnyt tapaamaan
jos saan joskus mahdollisuuden hänet tavata
kerron että hänen isänsä
oli hienoimpia ihmisiä
vaikka vasta poikanen silloin
joita olen ikinä kohdannut
ja että hänen
sanoinkuvaamaton voimansa
järkkymätön usko
kuljettaa minua edelleen
tavalla
jota en pysty ikinä selittämään
kauempaa tulevaisuudesta
katson itseäni lempeästi
kun riuhdot
läpi nuoruuden
ja kun lopulta
istut siinä sohvalla
perjantai-iltana
epäuskoisena siitä
miten tähän se päättyi
nyt olet vastuussa
kukaan ei huomannut
että olet vielä
itse lapsi
täynnä tarvetta
huomiota
kuiskaan
rauhallisesti
että sinä tulet pärjäämään
tekemään kaikki virheet
ja yrittämään parhaasi
löytämään heikkoutesi ja vahvuutesi
löytämään uskosi siihen
että rakkautesi
kantaa
ja se riittää
vaikket siihen vielä jaksa uskoa
käännät päätäsi epäuskoisena siitä
ettet olekaan tässä huoneessa yksin
matkasi tulee olemaan pitkä
tulet repimään itseäsi joka tavalla
ja joka suuntaan
huutamaan
epätoivoasi
keskeneräisyyttäsi
kaipuutasi
tulet toivomaan
rystyset valkoisena
itkua pidätellen
että joku sinut löytäisi
Helsingin kattojen yllä
huudat sen yläilmoihin
jos vaikka
se joku
sinut kuulisi
näkisi
ja sinut paikkaisi
lapsen sinussa
täyttäisi lempeydellään
riittäisi tässä
mutta kukaan ei riitä
sen tulet huomaamaan
vain se pieni ihminen
jonka tulet tapaamaan
ja johon tulet rakastumaan
tulee sinut lopulta pysäyttämään
näyttämään tien
yhä uudelleen
ja uudelleen
ja minä olen siinä vieressä
sanon sen minkä sinä kaikkein eniten tarvitset kuulla
kävelet vain sen
ei muuta
älä mieti pidemmälle
on vain se lyhyt matka
matka sohvalta
tuonne ovelle
kaikki muu on tulevaisuutta
jossa tulet sen
jossakin kohtaa matkallasi
jälleen kuulemaan
kuiskaamaan ilmaan
ja lopulta
tuo syliin suljettu
maailmankaikkeus
joka sinut pelasti
vuorostaan
kääntyy polullaan
epäuskoisena
uudelleen
toiveikkaana
vahvempana
kuullessaan
kymmenen metriä
LUMIPALLO
Haudon kassajonossa murhanhimoisesti kostoa
sille joka päätti ruuvi-standardin vaihtamisesta
näinkö pienestä se lähtee
kadun välittömästi ajatustani
ja mietin miten kauheaa olisi jos
se päiväkodin aina niin kivasti hymyilevä täti
tämän tietäisi
en olisi enää
moderni isä
ainoastaan
modernilla tavalla sairas
ympäristön paineen nurkkaan ajama
mieleltään nyrjähtänyt mies
oliko parisuhteessa lämpöä
eikö seksiä ollut tarpeeksi
töissä kiusattu
jäikö sählyharrastus kiireen vuoksi
ja mikään ei silti oikeuta
tuohon ajatukseen
miksi et hankkinut ajoissa ruuvinväännintä
jossa on vaihtopäitä monipuolisesti
miksi et tätä ennakoinut
suunnitellut
kalenteroinut
tästäkö se lähtee
tarve pyörittää valtavan kokoinen lumipallo
lasten tehdessä vieressä lumiukkoa
mäkeä alas suoraan läpi ikkunan
vanhan miehen olohuoneeseen
tuntuiko se kohtuuttomalta
seurata lumipallon vyörymistä
kahvikuppi kädessä
vai täysin mahdottomalta
surrealistiselta
vai kenties
ainoastaan vitutti
heittäytyessä lumipallon ja rikkoutuvien lasien edestä
henkensä kaupalla makuuhuoneeseen
ehkä mies palasi välähdyksen lailla menneisyyteen
tuon naisen luo jonka kanssa kerran
kävi treffeillä
töölöläisessä ravintolassa
miksi en ollut kiinnostavampi
valitsin harmaan paidan ja tylsän kravatin
karisma ei kantanut
jännitystä ei ollut
filmitähtien illastaessa vieressä
toisia treffejä ei ikinä tullut
nainen asui vuosikymmenten jälkeen
kerrostalon korkeimmassa kerroksessa
avasi isot ikkunat olohuoneessa
ja kutsui linnut syömään
naisella oli elämässään paljon miehiä
hän oli taiteellinen
ei mennyt naimisiin
otti parhaat palat
ei jonotellut
väisti arjen
väisti luodin
tykinkuulan
niistäkö hän linnuille tarinoi
kiinnostikohan lintuja tippaakaan
vai tulivatko naisen luo vain tarjoilun vuoksi
tulitko sinä minun luokseni
kuten minä niiden muiden luokse
vain tarjoilun vuoksi
minua hikoiluttaa kävellessäni
uusi ruuvinväännin taskussani
se pistää ikävästi kylkiluuhun
yritin etsiä katseestasi jotain mihin rakastua
olit kaunis ja älykäs
enemmän kaikkea kuin
olisin uskaltanut toivoa
mutta se ei silti riittänyt
halusit tehdä kaiken kanssani
et haastanut
olit maalissa
paljon ennen minua
olin kiittämätön moukka
keskeneräinen kaikilta osin
eksynyt
haluaisin vain sanoa
että sinä olit täydellinen
niin että uskot sen
et vain minulle
miten meillä voi olla oikeus päättää
ketä rakastamme
sehän on hyvin itsekästä
rakastuin hieman
kassalla työskentelevään naiseen
hänen ojentaessaan minulle
tuon terävän kapistuksen
joka mahdollistaa huomisen päivän
vailla ahdinkoa
oliko minulla oikeus rakastua häneen
vaikkakin vain vähän
ja mistä syystä
hän vapautti minut piinasta
nyt saan varmasti
hyllyn seinälle
siitä kai on kysymys
kuka meidät vapauttaa
lasken irti ja päästän lumipallon
vierimään pitkin rinnettä
mies vilkuttaa rinteen alla hymyillen
ei sano mitään
mutta minä kuulen sen
”Anna tulla vaan!”
KESKEYTYSTULITUSTA
Tärkeintä on olla läsnä
en tiedä missä on ylhäällä
missä alhaalla
tai missä helvetissä sijaitsen itse
epäilen että juuri siellä
lasten synttäreillä kaikilta toivotaan
vitsiä kerrottavaksi
päässäni soi laulu, jossa lauletaan:
”I started a joke, it started the whole world crying”
jätän mustan vitsin kertomatta siitä
kuinka mies kävelee pojan kanssa
pimeään metsään
saisin sen varmasti kuulostamaan ainoastaan mustalta
väistelen häiriökranaatteja
hiekkalaatikolla
bussissa
kaupassa
rappukäytävässä
keskellä
keskeytystulta
suojautuneena rattaiden taakse
vilkutan tervehdykseksi naapurille ja yritän viittilöidä häntäkin maastoutumaan
kunnes tajuan että tämä sota ei koske häntä
hän on elänyt jo niin kauan ja sotansa sotinut
myös niitä joissa vapautuksen
sai rikkoutuneesta raajasta
ei tästä sodasta
onhan se sellainen päiväuni
kiväärin luoti koipeen
lämpimään toipumaan
sateenvarjo drinkissä jota maistellessa päivitellään miten viina ei maistu yhtään
ihan kuin smoothieta joisi
ja onpa hyvän kokoinen myös ja mihin hintaan
nostaessani piinaavassa kusihädässä
nukkuvaa taaperoani rattaista
joka yhtäkkiä painaa valtamerilaivan verran
urheilemattomalla varrellani
antaisin myös käteni jos saisin noita rauhassa päivitellä
teksti seinällä sanoo:
”Be so happy that when others look at you they become happy too”
taulu tuijottaa pienuuttani
näitä lopun aikoja
minut on laitettu muotoilemaan
jotakin ihanaa
punaposkinen nainen tihkuu intoa
käteni jähmettyy syvälle saveen
matkaan hänen puisen kaulakorunsa päälle nukkumaan
nainen peittelee minut päähineellään ja painaa pääni rintaansa vasten
tyynyistä pehmeimmälle
kuiskaa
nuku vaan
minä muotoilen sinut onnelliseksi
ei ole tarpeen ymmärtää katsomaansa
läppäri kajastaa turvasataman sohvalle
katselen jostain kauempaa kuinka
pääni lipuu hitaasti sisään kuvaruudusta
tuudittaudun välkehtivään hälyyn kuin vastasyntynyt
joku kysyy kaupan kassalta että mitä kuuluu
hauska vastaus
”päivää lähempänä”
kuulostaa lohdulliselta
ajattelen syöpään sairastuneita
miten järkyttävää
ja miten vapauttavaa se olisi
ja miten sopimatonta kuolla
näitä ei voi sanoa ääneen
mutta se tuntuu
etuoikeudelta jota minulla ei ole
syyllisyys lyö rintaani
ja pysäyttää minut kierrätyspisteellä
nainen epäilee kierrätystaitojani
kyllä minä kierrätän
tai ainakin kierrän ympyrää
tehokkaammin kuin ehkä kukaan
valveunessa
untuvapilvien trampoliinitaivas
korkealla maan pinnasta
lasten ääni häviää jonnekin
kauas taakse
kissamainen keveys
ennen parisuhdetta
ennen lapsia
vielä yksi loikka
kunnes humahdan
läpi pehmeyden
säpsähdän bändin soittoon
lastenorkesteri laulaa:
”Tervetuloa, kiva kun oot täällä!”
4:27
Hiivin kurkimaisin askelin
yleisömeren yli eturiviin
katsomaan verilöylyä
siellä olen minä
eläköitynyt George Foreman köysissä
valloittavasti hymyilevä pieni tyttöni
jonka vartalo on Muhammad Alin
takoo minua murskaavin iskuin
ympäri kehoani
heitätkö pyyhkeen
vaikertaa kaareksi vääntynyt sieluni
onnistumismahdollisuuteni
ovat ohuenlaiset
sidottuna pyörätuoliin vailla mailaa
otan vastaan Roger Federerin syöttöä
hän näyttää epäilyttävästi puolisoltani
koetan keskittyä
vaikken tiedä mitä hyötyä siitä on
ainahan on mahdollisuus että pallo kimpoaa tuolistani
mestarin saavuttamattomiin
ainahan se on
kaikki
mahdollista
jatkan pyörimistä
tässä trooppisessa sängyssä
kuumin asia minkä tiedän
muttei siinä mielessä kuin jossain edellisistä elämistä
Aleksandr Karelin hakee minusta junttaotetta
poikani reisien puristaessa päätäni
välähdys vain
syöttö osuu rintaani
tyttöni osuu nyrkillä leukaani
sinkoan kentältä satoja metrejä ylöspäin
ajattelen sitä miten yleisö näyttää
tuhansilta pieniltä lapsilta
ja miten meidän tekemisemme ovat
sympaattista pientä puuhastelua
hätkähdän hereille
katson sinun rauhaasi
haluaisin ravistella sinut hereille
loikata kanssasi
avaruuden ääriin
polttaa ketjussa
itäeurooppalaisen hostellin sängyssä
kaataa olutta päälleni tanssilattialla
raikastuakseni ja jatkaakseni loputtomiin
rakastella sinua niin
että maljakot
insinöörimäisen tarkasti suunniteltu lähitulevaisuus
ja kaikki muu ympärillä
on palasina
juuri kun olen laskemassa kättäni olkapäällesi
pysähdyn
pitelen kättäni muutaman sentin päässä sinusta
kuin patsas
ja mietin
että mitähän mietin
osaisinkohan leijua
kuten tuon erään naisen tytär
tapasi leijua hänen yläpuolellaan
ja miten nainen niin avoimesti kertoi
että tarvitsisi
kovaa seksiä
sitä en kuitenkaan hänelle antanut
ammatillisista syistä
ja koska ei huvittanut
huvittaakohan meitä enää koskaan
se miten työnsin sinua ostoskärryissä pitkin katuja
jotta olisimme nopeammin perillä
tarvitsiko tänne keritä
niin nopeasti
käteni laskeutuu
ja nukahdan herätäkseni
kadunlakaisuauton väkivaltaiseen kolinaan
juon kahvit
menen herättämään
vanhempaa tytärtäni joka on piilossa
kietoutuneena peittoon
jostain sieltä keskeltä työntyy käsi
kuin luontodokumentissa
jossa kukan puhkeaminen on kuvattu nopeutetusti
käsi puristuu nyrkkiin
odotan jännityksellä
mitä seuraavaksi tapahtuu
sormista vain keskimmäinen
nousee ylös
ymmärrän viestin
on liian aikaista
onhan se
totta helvetissä
aivan liian aikaista
vaihtaisin paikkoja kanssasi
rakas kukkani
milloin vain